" Joskus kun mereltä päin tuulee mun huoneeseen ja taivas on jotenkin violetti ja raskas,

niin mä elän kipeemmin kuin koskaan. Hengitän syvään ja tajuun et mä oon elossa. "

- Häräntappoase

 

Minä mietin ensimmäisiä ja toisia vaihtoehtoja ääneenkiin asti,

enkä tiedä kuinka voin muka olla kenenkään etusijalla kun arvotan jokaisen ihmisen vasta kyseenalaisten selviytymiskeinojeni perään.

Mietin kuinka olen usealle ystävällekin vasta millälie sijalla mutta kuinka ystävien kohdalla numeroilla ei ole niinkään merkitystä.

Mutta te,

Herra itsetuhoisuus plus sosiaaliset kompleksit

sekä eristäytyvä Neiti epätyypillinen -----häiriö ja itseinho asetatte minut aina niin etusijalle ja kärkeen että tiedän taas mihin nojautua,

mitä käyttää kilpenä ja minne oli hyvä lyyhistyä.

Skippaan lautasellisen piiloon kun askeleet kaikuvat kauempana enkä omista omia mielipiteitä.

En löydä itsestäni enää radikaaleja mielialoja tai suuria tunteita saati sen suurempaa välittämistä.

Sanoja päästäni on kovin vaikeaa kalastaa,

miten voin muka kertoa mielipiteitäni sinusta tai mistään kun en tunne tai välitä paljolti mistään.

Tänään mietin kuinka turhauttavaa todella voi varmaan lukeutua niihin harvoihin hyvin läheisiin ihmisiin joihin uskallan nojata,

niihin jotka uskaltaa tai on uskaltanut päästää henkiselle kosketusetäisyydelle.

Kuinka vetäydyn ja eristäydyn ja ahdistun ja sulkeudun aina välillä ilman näkyvää syytä.

Kuinka välillä en jaksa nähdä enkä olla enkä puhua tai kertoa mitään todellakaan pääni sisällöistä.

Ja kuinka ihmisten tulisi vain hiljaa sietää ja ymmärtää se kaikki paska mitä minä teen päänisisällön puitteissa joka ikiselle ihmiselle lähelläni.

( mutta tyttö seisoisi hänen vierellään suojateillä ja valokuvissa eikä koskaan kaipaisi muualle niinkuin minä. )

Itsekään en uskaltaisi valita itseäni elämänkumppaniksi.