Söin joulukalenterini taas etuaikaan.

Useana vuonna olen sanonut että älkää sitä minulle ostako mutta joka vuosi se on kai testinäkin ostettu.

Ja Neiti Merimiehen Tytärhän ei tämän takia ja perusteella kunnioita perinteitä ja lupauksia.

Neiti merimiehen tytär katoaa kaamoksittain päänsä sisään ja joopajoo.

Kerroin lauantai aamupäivänä herralle jolta sain puolet geeneistäni kuinka terveystiedon yo tuli E:nä takaisin.

Ja se puhuu kovaa päälle sammaltaen kuinka en koskaan ylitä henkisiä tai fyysisiä rajojani ja kuinka äidiltä perittyyn tapaan tyydyn liian vähään ja hiljaa sietäisin vaikka koko maailman paskat harteillani.

Minä mietin millä mielenterveyshäiriöllä voisi palata takaisin lapsentasolle ja kuinka sen saisi itselleen hankittua.

Kertoa kuinka sadepisarat näyttävät tietyssä kulmassa joltain söpöltä eläimeltä ja kuinka toissapäivänä isi me opimme ekaluokalla tavaamaan sanan

e-lä-män mut-kat-to-muus

ja vastauksena kaikkeen olisi hymy tai karhunhalaus.

Mutta minä en ole varma mistään.

Nilkkani ovat väärässä kulmassa tanssitunneilla ja koulussa lauseet huuhtoutuvat tulvana toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Suku piikittelee päivällisillä toisilleen kuiskaten kuinka Neiti Isänä Runoilija Alkoholisti nyt saavutti täysi-ikäisyyden enkä minä oikeastaan ole kai mitään. Nippu ominaisuuksia joita muut nimeävät ja heittävät ilmaan.

Tyhjyyttä rivien välissä. Minkään arvoinen, oletusarvojen mukainen.

Geenit vaatii viinaa jos arvon rouvat niin toisilleen kertovat ja niinhän minä juon.

Kerron tuntemattomille kasvoille kemiallisia kaavoja taipumuksista ja alttiuksista kun he kysyvät kaipaisinko raitista ilmaa tai vaikka taukoa promillen kasvatus operaatioihini.

Minä puhun itseni unohtamisesta ja itsensä karkuun juoksemisesta enkä mieti loppuun asti.

Siirrän järkevät ajatukseni laskuhumalan piikkiin ja kuuntelen kummallisen sävyisiä nauruja wc:n oven takana.

Minä olen marttyyri kompleksien keräilijä ja teen tämän kaiken aivan tietoisesti ja tarkoituksella.

Ei tämä minnekään etene.