Käännän,

käännän,

käännän

musiikkia kovemmalle vaikka korviin jo koskee.

Itseppä olet näitä alkoholisoituneita läskejä itsellesi valinnut.

Itsepä päätät,

omaa elämääsihän tämäkin vaan on.

Välinpitämättömät ihravuoret,

mutta itsehän sä lyönnitkin vastaanotat.

Omia rahojasihan sä niiden likaisiin pulloihin tuhlaat.

Ja minä haluan häivyttäytyä.

Minusta ei tule tuollaista itsetunnotonta naista joka kestää ja matelee.

Ei poikittaista sanaa, ei vastaanlaittamista.

Vaikka kädet verillä ja yksin mutta minusta ei tuollaista tule.

Säälittävä nainen, joka osaa hommansa hyvin.

Tien tasoittamisen ja hiljaisen sietämisen.

Minä tajuan ensimmäisiä kertoja eläessäni halveksivani jotai todella,

tätä. Kaikkea.

En tiedä kuinka pitkään minua kiinnostaa enää hengittää tätä samaa.

Tuokin ihminen on yksi lapsentasolle jämähtäny juoppo joka yrittää unohtaa oman elämänsä epäkohdat muita lytistämällä.

Minä saan kylmiä väreitä kun kuulokkeet huutaa Kerro Miltä Se Tuntuu ja näen yhden kaikenkattavan kyyneleen tanssivan hiljaa piiloon äidin tuijottaessa metsään.

Missä kulkee rajasi, miksi jäät kiinni, mikset irrota ajoissa, mikset etsi Miestä, miksi yrität pelastaa näitä säälittäviä vaimonhakkaajia jotka eivät tunne sanaa kunnioitus, mikset mene sen luo kenet haluaisit, sen ketä sanot ajattelevasi viikoittain.

Mikset koskaan voi ajatella itseäsi ennen muita, miksi ruoka kertoo vieläkin välittämisestä, miksi yritän yrität yritämme miellyttää ja mukautua, miksi olen kovettanut itseni, miksi en välitä oikeasti paljostakaan, miksi työnnän kaikki läheltä pois, miksei mikään hätkäytä, miksi sanatkin ovat minulle nykyään niin tyhjiä, miksi en tunne mitään, miksen osaa miksen uskalla miksen elä miksen näe miksen mene ja lähde.

Miksei Tohmajärvi koskaan muutu, miksen koskaan tee täysin sitä mitä haluaisin, miksi hengitän vain pintapuoleisesti.

Miksi perin sinulta kaiken mädän mitä en osaksi itseäni halua.

Minä en jaksa enää yrittää pelastaa ketään.

Olen väsynyt olemaan vahva ja pidättämään henkeäni.