Kuorossa me vannotaan,

hei pian taas nähdään ja tavataan.

Avataan vanha ystävyys uudestaan,

eikä vaivaannuta sanoista tai niiden puutteista.

Surullisesti jokainen hymyilee ja kääntää selkänsä kohti kotia,

hekin tietävät.

Hekin haistavat sanojen painoarvottomuuden nykyään.

Ja minä suren.

Minä suren rakkoja kantapäissäni ja sitä ettei niitä hankittu unohtumalla kävelemään jonkun kanssa päämäärättömästi ympyrää.

 

Herra Hyvin Onnellinen Mies,

vakuuttelusi vuotavat kuin seula,

Ja minä niin inhoan itsestäänselvyyksien jauhamista,

päivinä jolloin jalkojeni juuressa Jumalat syövät toisiaan.