Lisää siis minut, ole hyvä.
]]>ei mistään tule,
ei mihinkään vie. "
Apulannan basisti tarjosi minulle Helsingin syrjäseutujen lähikapakassa fisun.
Minä hymyilen lasini takaa,
mietin pilvenpolttaja naisia joiden vartalo on kai sitä mitä elämältä haluaisi.
Hahahaa,
tämä on humalaa.
Tämä on vatsahappojen siirtämistä suudelmasta toiseen.
Sokeaa.
TÄMÄ ON HAHAHAH.
Bittiropinaa missälie varjon pintaan ja tyhjyyttä kai vaan lopulta.
Kynnysmattoilua.
Kotihiireilyä kautta huomionnälän personoimista.
Ja ilkeää---
Humalaan hukutetaan ujous ja hiljaisuuden luoma vaivaantuneisuus.
Minä rakastan tätä.
Minä vihaan tätä niin.
Se sanoo että naamio saattaa muuttua naamaksi.
]]>Ja mä kuolen näihin ihmisiin jotka ei merkitse mulle mitään,
kertoo mitä pitää tehdä ja mitää pitää yrittää.
Ja mä kuolen kun mun suuni huutaa valkoisia valheita
ja jättää kertomatta aina osan totuutta. "
-Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Läpikuultavan jäänpinnan läpi erottaa kasvot.
Ja ne muuttuu ja on muuttunutkin kai, kun vuosista näkee pelkän selän.
Se kysyy kuinka mun tähti voi.
Enkä minä kehtaa sanoa ääneen etten kadu.
Että tekisin hymyillen kaiken kyllä uudestaankin.
]]>minä en ole se johon sattuu.
Olen oikeastaan aika kusipää.
Nosta ilmaan ja kasvata mulle puheesta siivet.
Ole hetken ajan minun nilkkakahleeni,
teeskennelty tieni pää kun en kykenekään enää pysähtymään.
Haluaisin pomppia sielusta toiseen,
määränpäästä taivaan oikeaan kulmaan ja takaisin nurkkaan.
Iholta, iholle, ihosta, ihoon, iholla, ihotta, ihoilla.
Ja niin edelleen.
Sitä ihoa ei omista kukaan, minulle se ei ole mitään.
Minä hymyilen, mutta se haluaa tietää.
]]>heistä lähtee nopeasti maku.
Tekee mieli sylkäistä ja ottaa seuraavalla kerralla toistuvasti vähintään viisi kerralla.
Minä en osaa yhdistää asioita,
kahden palan palapelissä on yksi minulle liikaa.
Sokeroimme elämäämme oppimalla olemaan kyseenalaistamatta.
Now hit me.
Darling.
Hit me, hit me , hit me, hit me, hit me, hit me, hit me.
Hit me, hit me, hit me, hit me, hit me, hit me.
HIT ME - - - MAKE ME FEEL.
Let your body decide where you want to go.
Enkä minä tiedä.
Joskus huonolla säällä ajan silmät kiinni risteykseen.
Lasken viiteen.
Mietin minulle tuttuja ja tuntemattomia jumalia.
Sanoja joita toistellaan pupillit laajentuneina.
En koskaan sinua, sinua, sinua tai teitä.
Eikä silmien läpi koskaan välähdä mitään filmiä.
Maybe it doesn't exist kuiskaa Herra vasemman korvalehteni takaa.
Enkä minä tiedä.
]]>Haahuilen yksin ympäri huoneita yhden ihmisen paita ja toisen housut päälläni eikä kummatkaan ole omiani.
Kulutan isäpuolen partavettä pehmolelun hajustamiseen muttei mikään niistä ole oikeaa tuoksua.
Käperryn
käperryn
käperryn.
Olen ääliö tuulella.
Olen oikeastaan kai ääliö.
Kuuntelen minun ääniasteikolla mitattuna kamalan kovalla samaa musiikkia minkä tahdissa jotkut kai painautuivat ujoina hieman lähemmäs toisiaan ylä-asteilla kun kaikki oli jotenki suurempaa ja merkityksellisempää.
Tanssin silmät kiinni peilin edessä ja mietin ankkaperheitä jotka jäätyvät lampiin kiinni koska eivät uskallakaan lähteä.
Mietin merenneitoja, kaloreita, vanhoja tekstiviestejä ja valokuvia ja ystävänkirjojani ja tarinoita kappaleiden sanoitusten takaa.
Ihmisiä jotka ovat hiipuneet. Nimeämättömiä aaltoja jotka syövät ihmissuhteita.
Kirjoitan tylsiä viestejä pitkällä viiveellä enkä haluaisi edes painaa lähetä nappia mutten osaa enää muutakaan.
En tiedä ihmisistä enkä ihoista.
Minä vittuunnun ja vittuilen ilman näkyvää syytä ja jätän vastaamatta.
Äiti sanoo että vaadin liikaa ja olen liian itsekriittinen.
Syön kuulemma henkisesti kaulaani irti.
Minä nauran ja mutisen mitälie jolla senkin saisi vaihtaaman puheenaihetta.
Kerään kuivattuja ruusuja huoneeni seinille,
keksien suurempia tarinoita kuin todellisuus.
]]>Söin joulukalenterini taas etuaikaan.
Useana vuonna olen sanonut että älkää sitä minulle ostako mutta joka vuosi se on kai testinäkin ostettu.
Ja Neiti Merimiehen Tytärhän ei tämän takia ja perusteella kunnioita perinteitä ja lupauksia.
Neiti merimiehen tytär katoaa kaamoksittain päänsä sisään ja joopajoo.
Kerroin lauantai aamupäivänä herralle jolta sain puolet geeneistäni kuinka terveystiedon yo tuli E:nä takaisin.
Ja se puhuu kovaa päälle sammaltaen kuinka en koskaan ylitä henkisiä tai fyysisiä rajojani ja kuinka äidiltä perittyyn tapaan tyydyn liian vähään ja hiljaa sietäisin vaikka koko maailman paskat harteillani.
Minä mietin millä mielenterveyshäiriöllä voisi palata takaisin lapsentasolle ja kuinka sen saisi itselleen hankittua.
Kertoa kuinka sadepisarat näyttävät tietyssä kulmassa joltain söpöltä eläimeltä ja kuinka toissapäivänä isi me opimme ekaluokalla tavaamaan sanan
e-lä-män mut-kat-to-muus
ja vastauksena kaikkeen olisi hymy tai karhunhalaus.
Mutta minä en ole varma mistään.
Nilkkani ovat väärässä kulmassa tanssitunneilla ja koulussa lauseet huuhtoutuvat tulvana toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Suku piikittelee päivällisillä toisilleen kuiskaten kuinka Neiti Isänä Runoilija Alkoholisti nyt saavutti täysi-ikäisyyden enkä minä oikeastaan ole kai mitään. Nippu ominaisuuksia joita muut nimeävät ja heittävät ilmaan.
Tyhjyyttä rivien välissä. Minkään arvoinen, oletusarvojen mukainen.
Geenit vaatii viinaa jos arvon rouvat niin toisilleen kertovat ja niinhän minä juon.
Kerron tuntemattomille kasvoille kemiallisia kaavoja taipumuksista ja alttiuksista kun he kysyvät kaipaisinko raitista ilmaa tai vaikka taukoa promillen kasvatus operaatioihini.
Minä puhun itseni unohtamisesta ja itsensä karkuun juoksemisesta enkä mieti loppuun asti.
Siirrän järkevät ajatukseni laskuhumalan piikkiin ja kuuntelen kummallisen sävyisiä nauruja wc:n oven takana.
Minä olen marttyyri kompleksien keräilijä ja teen tämän kaiken aivan tietoisesti ja tarkoituksella.
Ei tämä minnekään etene.
]]>Välissä ei ole kuin kymmenisen senttiä ovea, mutta jokaikinen on aina vain niin helvetin kaukana omien oviensa takana.
Oven takana.
Ja jokainen sulkee itse omat ovensa takanaan niin halutessaan.
Harvoin vaivaa nähdään niin paljon että toisen päänsisältöä tekisi mieli kunnolla kalastaa kun ei tiedä oikein omastakaan.
]]>